Luontoakateemille esitettyjä kysymyksiä ja vastauksia nisäkkäistä vuosilta 2020-2022.
31.01.2022
Näin jäjet Kolin kansallispuistossa joulukuussa. Päädyin tulokseen, että kyseessä on anhman jäljet, mutta en ole varma.
Ohessa kysyjän lähettämä kuva Luontoakateemille.
Hei.
Eläinten jälkiä kuvattaessa tärkeätä on, että kuvassa on mukana jokin mittakaava. Kuvasi muotoinen hyppely on tyypillistä oravalle. Teksti kuitenkin antaa ymmärtää, että isomman (takajalan) jäljen leveys olisi kymmenen sentin luokkaa. Keskimmäisessä jälkiryhmässä tassunpainallukset erottuvat selvimmin, ja siitä näkee, että etujalat ovat tällä eläimellä huomattavasti pienemmät kuin takajalat (etujalan jäljet ovat taempana kuin takajalan jäljet, koska niillä otetaan hyppy vastaan). Näätä-, koira- ja kissaeläimillä ei ole noin isoa eroa jaloissa - mutta oravan ohella jäniksillä on.
Toinen seikka, joka on tärkeätä saada mukaan jälkikuviin, on tarpeeksi tarkka kuva tassunpainalluksesta: näätäeläimillä (ja oravan takajalassa) on viisi varvasta, koira-, kissa- ja jäniseläimillä neljä. Keskimmäisessä jälkiryhmässä tassut vaikuttavat olevan nelivarpaiset.
Ahman jäljistä jää hangelle "vino telaketjukuvio". Kuvan askellus vastaa lähinnä jäniseläintä, joka on loikkinut hitaasti, mistä syystä etutassut eivät ole tyypillisesti perätysten. Jänisten takatassut ovat suurpedon kokoluokkaa, ja sopivan vähällä lumella ne joskus harhauttavat kokeneenkin metsästäjän ja luontoharrastajan.
-Karri Jutila, Luontoakateemi.