Kasvatustieteen maisteri Jukka Sihvo on siirtynyt eläkkeelle täysinpalvelleena luokanopettajana. Lähes neljän vuosikymmenen mittaisen opettajanuran taipaleelle on sisältynyt jaksoja mm. vararehtorin ja opettajankouluttajan rooleissa. Innostavimpana koulutyön osana hän on kokenut koulun ulkopuolisen opetuksen.
Jukka Sihvo onkin jakanut tietämystään niin kalastusvälineistä, -tekniikoista kuin hyvistä kalapaikoistakin myös virka-ajan ulkopuolella. Työssään ”sanan säilää” iskenyt opettaja on nyt täysipäiväinen luontoharrastaja, ja Jukan kohdalla luonnon kokeminen tapahtuu useimmiten kalastusharrastuksen kautta.
Jukka Sihvo kalastaa paljon kaikkina vuodenaikoina ja lähes kaikilla mahdollisilla tekniikoilla. Kalastuksen vetovoimaa Jukan mukaan selittää se pienen pieni
sekunnin sadasosan kestävä tärpin hetki, joka saa " pyyntiveret kuohahtamaan". Uuden tärpin etsiminen saa ihmisessä aikaan sen, että kaikkina vuodenaikoina tulee lähteneeksi luontoon lähelle tai kauemmaksi kuntoilemaan, tekemään havaintoja ja oppimaan uutta. Sihvon kalastusreviirin eteläisimpiin kohteisiin liittyy vetouistelu. Vuosien varrella tutuksi ovat tulleet mm. Etelä-Ruotsin Vänernjärvilohen pyynti ja Ahvenanmaan lohitreffit, joissa v. 2002 hän saavutti venekuntineen lohikuninkuuden.
Pohjoisimmat kalapaikat ovatkin sitten " maailman rajalla" Jäämerellä ja Gamvikin kunnan lohijoilla, joiden kalastamiseen hänellä on erityinen mahdollisuus paikallisen Gamvik jeger og fiskeförening- yhdistyksen jäsenenä.
Aikaisemmin Suomen merialueet lähinnä Kustavissa, Sauvossa ja Nauvossa vetivät kalamiestä puoleensa ahvenen jigikalastuksen yhteydessä. Saalista tuli 90-luvulla parhaimmillaan kottikärrykaupalla. Nykyään sisävesiltä löytyy hyviä kohteita isompien ahventen saalistamiseen ja kohtuuskin saaliin määrän suhteen on löytynyt. Kotialueella Hämeessä kalastukseen liittyy heinä-elokuinen kuhanuistelu, marraskuinen muikunpyynti ja talviaikaan verkkokalastus ja pilkkiminen. Madettakin narrataan talvihämärässä.
Jukka Sihvon aloittaessa 30 vuotta sitten perhonsidonnan ja perhokalastuksen, alkoi kalastukseen liittyvä "näprääminen" lisääntyä. Pilkkivärikoukkujen valmistamisen lisäksi Jukka ryhtyi valmistamaan myös vaappuja, joita vuosien varrella on syntynyt satoja samoin kuin lohiperhojakin. Nykyään Jukka luottaa muutamiin - tottakai omin käsin sitomiinsa - erikokoisiin perhoversioihin. Omatekemillä vieheillä tärpit ovat tulleet myös veneeseen ja rannalle:
Kalastukseen liittyvää yleistä keskustelua Jukka pitää pääosin hyvänä. CITES-sopimus eli uhanalaisten luonnonvaraisten kasvien ja eläinten suojelusopimus on suunnannut yhä enemmän perhonsidontaharrastusta keinomateriaalien suuntaan. Perhonsidonnassahan on perinteisesti käytetty paljon "siirtomaa-ajan" tuotteita. Turhien pienten voimalaitosten purkaminen vaelluskalojen tieltä on saatu alulle ja kalaportaita suunnitellaan isompiin. Koskia entisöidään ja kutusoraikkoja rakennetaan. Luonnonkutuisten lohikalojen kutemisen onnistuminen pidetään tärkeämpänä kuin kalaistutuksia, joissa istutetaan "laitostuneita" kalanpoikasia, jotka eivät tunne tervettä pelkoa. On ymmärretty "välikoon kalojen" merkitys ruokakaloina. Alamitat on selkeästi määrätty, mutta myös isomukset halutaan vapauttaa jatkamaan sukua.
Tärkeää on myös, että "roskakalat" eivät enää ole roskaa, vaan maukasta raaka-ainetta vaikkapa kalapulliin. Uskaliaimmat ovat uskaltautuneet hyljeksityn hauen puolustajiksi. Onkin nimittäin aivan eri asia, asuuko hauki Kanta-Hämeessä vai Pohjoisen lohijoen suvannossa.
”Hauki on hyvä ruokakala”, kiteyttää henkeen ja vereen kalamies Jukka Sihvo.